sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lasten ja nuorten rasitusvammat - voidaanko ennaltaehkäistä?

Minun piti kirjoittaa tähän väliin kivusta, mutta koska aiheesta poikkeaminen ja rönsyily on minun juttuni, niin kirjoitankin jostain ihan muusta. Arvoisa kollegani Mehiläisestä Teemu Leppämäki kirjoitti eilen blogitekstin lasten ja nuorten rasitusvammoista, se oli täyttä asiaa ja päätin jatkaa asian käsittelyä, koska aiheesta ei voi keskustella liikaa. Olen itsekin seurannut mielenkiinnolla, tässä näitä tutkimuksia, missä suomalaisessa huippu-urheilussa mennään metsään.

Mikäli et vielä eilen ehtinyt Teemun blogia lukea, niin lue se nyt ennen tätä tekstiä, tästä.

Luettu? Noniin, jatketaan.

Hoidan itse vuositasolla kymmeniä alle 16-vuotiaita urheilijoita, ja minun on helppo allekirjoittaa mr. Leppämäen ajatukset täysin. Haluan tuoda kuitenkin joitakin näkökantoja esille.

Aloitan samasta aiheesta Leppämäen kanssa. Tehoharjoittelu. Luin joku aika sitten jonkin ulkomaisen fysioterapeuttibloggarin jutun (sorry, en kuollaksenikaan muista mistä se löytyy) aiheesta. Siinä oli muistaakseni väittämä, että NHL pelaajista:
  • 40% on syntynyt tammi-maaliskuussa 
  • 30% on syntynyt huhti-kesäkuussa
  • 20% on syntynyt heinä-syyskuussa
  • 10% on syntynyt loka-joulukuussa
Prosentit ovat tietenkin pyöristettyjä, mutta ne ovat lähellä totuutta ja NHL on ongelman myöntänyt. En nyt löydä sitäkään alkuperäistä tutkimusta (oon näin keskellä yötä näköjään huono löytämään tutkimuksia), mutta tämä uutinen NHL.com viralliselta sivulta riittänee evidenssiksi. Meistä tuskin kukaan uskoo että vuoden loppupuoliskolla syntyy vaan oikeasti niin paljon lahjattomampaa porukkaa kuin alkupuoliskolla? Drafti, ja nuorten miesten eriaikainen kehitys siinä iässä voi tietenkin näytellä roolia. Mutta siinä blogitekstissä arvioitiin, että ainakin Kanadassa seulominen näihin "eliitti" joukkueisiin tehdään kymmenen vuotiaana ja siinä on aika iso ero fyysisessä kehityksessä ja motoristen taitojen kehityksessä, kuka on syntynyt tammi- ja kuka joulukuussa. Jos valikoidut kymmenen vuotiaana paremman valmennuksen ryhmään, niin luultavasti sinulla on paremmat eväät kehittyä myös paremmaksi pelaajaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kannata harjoitella monipuolisesti ja erilajeja, jotta kroppa kuormittuisi tasaisemmin. Käsittääkseni Suomessa ainakin Jokerit tekevät myös "eliitti" seulomisen kymmenen vuotiaana, onkohan siellä tehty tutkimusta moniko Jokereiden myllystä liigakentille asti kehittyneistä pelaajista on syntynyt alku ja loppuvuodesta. Pyydän jokereista jotakin korjaamaan tämän väittämän, jos olen väärässä, en tee niin läheisesti työtä Jokereiden kanssa. Summasummarum eli sen lisäksi, että tehoharjoitteluryhmissä treenaavat treenaavat yleensä liian yksipuolisesti, niin vastaavat ryhmät ovat myös omiaan hukkaamaan lahjakkuuksia.

Buranan syöttäminen lapselle kipuun (jonka alkuperää ei edes tiedetä) treeneissä on asia, jota en ole koskaan onnistunut ymmärtämään. Tein tämän vuoden vaihteessa 6 viikkoa töitä yhdessä australilaisen urheilufysioterapeutin kanssa. Oli kerran tilanne, että vastaanotolle tuli asiakas, teini-ikäinen tyttö, joka kertoi syövänsä harkoissa buranaa kipuun ja tätä oli jatkunut jo pitkään. Arvon australialinen kollegani kysyi asiakkaalta "Why not heroin? It's more efective than burana!". Ehkä vähän kärjistetty esimerkki, mutta ihan asiallinen kysymys. Ei ehkä kannata myrkyttää sitä kroppaa, jos ei edes tiedä mitä se tekee.

Sitten hyppäämmekin siihen aiheeseen, jonka kanssa olen työskennellyt koko työurani. Testaus. Olen kahdessa eri yrityksessä tehnyt satoja lasten lihastasapainokartoituksia, screenauksia, liikeanalyysejä tai millä ikinä termillä niitä haluaa kutsua. Nämä ovat hyviä tapoja selvittää kehon kuormittumista, ja monesti siellä nähdään joitakin riskitekijöitä, jotka ennustavat jonkin alueen rasitusvammaa. Lähes kaikki fysioterapian tarjoajat ovat ottaneet palveluvalikoimaansa jonkinlaisen testauksen, oli asiasta tai lajista mitään ymmärrystä tai ei. Hurjimmat menevät paikan päälle ja testaavat koko kropan 10 minuutissa/junnu 40€/testi ja tunti palkka 240€, ei paha! Varmasti saadaan kattava kuva kehon toiminnasta. Yea Right.
Testit ovat hyviä ja ne toimii monesti, vähentää riskiä jollekin tietylle rasitusvammalle, jos vain hyvät harjoitteet tehdään kuuliaisesti. Se ei kuitenkaan ole vastaus kaikkeen, eikä mielestäni myöskään selitä aina rasitusvammojen syntyä. Testien tarjoamiseen liittyy kuitenkin joitakin ongelmia:
  1. Mitä sen testin jälkeen tapahtuu? Ei ole mitenkään tavatonta, että junnulle lykätään harjoitukset käteen, fysioterapiatarjoaja on tyytyväinen, kun on saanut paljon asiakkaita. Nähdään taas vuoden päästä! Kukaan ei valvo kehitystä tai harjoitteiden suorittamista.
  2. Harjoitteita ei välttämättä saa tehdä edes treeneissä, vaan niihin täytyy löytyä omaa aikaa sen 15 tunnin lisäksi mikä jo vietetään harjoituspaikalla. Ei tule kaikilla tehtyä, ellei ole riittävän aktiiviset vanhemmat.
  3. Testissä annetaan harjoitteita, mutta niiden siirtymistä itse lajisuoritukseen ei tavallisesti vahdita millään tavalla. Esimerkiksi meistä urheilunparissa toimivista fysioterapeuteista varmasti suurin osa on todennut, että esimerkiksi selinmakuulla tehtävillä harjoitteilla on melko kehno siirtovaikutus suoraan lajiin/pystyasentoon.
  4. Se testi on just niin hyvä, kun sen testaajan ammattitaito on. Ei ole mitään hyötyä, että on käytettävissä viiiimesen päälle hienot kirjainyhdistelmä testit, jotka tulee rapakon takaa, jos testaaja ei käytännössä ymmärrä mitä siellä harjoituskentällä tai kisoissa tehdään.
Tapasin maaliskuussa Manchester Cityn pääfysioterapeutin Lee Nobesin, jonka kanssa keskusteltiin myös näistä testauksista, hän oli sitä mieltä, että yleistävät testikonseptit on ihan turhia, hän tekee pari perus liiketestiä pelaajalle ja katsoo miten se käyttäytyy treeneissä, edelliskaudella 2 lihasvammaa ja viime maaliskuuhun mennessä kuluvalla kaudella 1, enkä noteerannut että sinne olisi mitään loukkaantumis sumaa tullut kauden lopussa. Tapoja toimia on monia. Se mitä yritän tässä sanoa, että se testi ei kannata, jos sen jälkeen ei ole tiivistä yhteistyötä testauksen suorittaneen fysioterapeutin ja joukkueen välillä kauden aikana. Itse ehdin testaamaan muutaman joukkueen vuodessa ja toimin aktiivisesti kaikkien näiden joukkueiden kanssa. Mr. Nobes sanoi, että valioliigassa n=1, eikä yleistyksiä tai testipatteristoja kannata suorittaa. Mielenkiintoinen näkökulma. Siihen miksi lihasvammat ovat laskeneet valioliigassa on monia syitä, joista testaaminen näyttelee yhtä sivuroolia, tässä vielä esimerkki ainoasta oikeasta JALKAPALLO joukkueesta. Go Arsenal!!


Fysioterapeutin tulisi olla osa joukkuetta, joka jatkuvasti kommunikoi valmennuksen kanssa



Tuon yhden uuden asian esille rasitusvammoista, joka on minun mielestäni jopa tärkeimmässä roolissa rasitusvammojen synnyssä. Harjoittelun rytmittäminen. Kun vastaanotolle tulee asiakas vaikka hamsting tendinopatian kanssa, yksinkertaisin selitys:
"Joo, olet nyt kuormittanut sitä jännettä liikaa"
Asiakas, yrittää ehkä selvittää, että on oikeasti harjoitellut viime aikoina tosi vähän. Mutta sitä ei enää omassa erinomaisuudessa kuunnella, koska tendinopatiat tulee liiallisen rasituksen seurauksena. Paitsi, että johtopäätös on perseellään. Olen itsekin syyllistynyt tähän, käsi pystyyn virheen merkiksi. Oleellista on, mitä on tehty noin kuuden viikon jaksolla aiemmin, ja mitä on nyt tehty viimeisen viikon aikana. Jos meillä on ollut kuusi viikkoa progressiivisesti tosi kuormittavaa harjoittelua ja sitten tulee kevyt viikko, niin en odota sinä aikana näkeväni ketään uuden vamman kanssa vastaanotollani. Koska kuormitustasapaino on silloin positiivinen. Käännetään asia toisin päin, jos vammaa on edeltänyt neljän viikon loma ja sen jälkeen aloitetaan suoraan kovalla lajileirillä, jossa on 8 tuntia harjoittelua päivässä, niin vastaanotollani on paljon junnuja (näin oikeasti tehdään joissakin lajeissa). Samaan efektiin törmätään myös lasten ja nuorten kesäleireillä, siirtymäkaudelta hypätään suoraan leirille jossa on runsaasti lajiharjoittelua. Miksi? No siksi, ettei kukaan ole koskaan käynyt valmennukselle puhumassa, että tuolla tavalla toimiessa rasitusvammojen riskit kasvavat ekspotentiaalisesti. Tästä pääsisimmekin valmentamisen arvostamisen syvimpään olemukseen, jos meillä ei ole resursseja kouluttaa valmentajille, edes tämän tasoista perustietoa, miten voimme olettaa että valmennuksemme kestäisi maailman kärjessä. Mutta en ala nyt siitä paasaamaan.

Mitä vamman jälkeen lajiin paluuseen tulee, testaus ja liikekontrollinhäiriöt voivat näytellä taas yhtä osaa uuden vamman synnyssä. Mutta noin niinkuin yleisesti, fysioterapeutit ei ole kovin hyvin kartalla harjoitusvasteista ja siitä miten se kunto rakennetaan siihen lajiin. Otetaan mr. Leppämäen kanssa sama esimerkki: asiakkaalla on vaikka se rasitusmurtuma ja 6 viikkoa lääkärin määräämää totaalilepoa. Jos maajoukkueurheilija totaalilepää 6 viikkoa ja siitä suoraan hyppää joukkueen tai harjoitusryhmänsä mukaan (koska lääkärin ohje sen sallii) on lopputuloksena aina uusi vamma, vaikka liikekontrolli olisi kuinka hyvässä hanskassa. Eli kun sillä tosissaan urheilevalla penskalla on se lääkärin määräämä 4-6 taukoa, niin fysioterapeutti voi kyllä soittaa hoitavalle lääkärille ja kysyä, että voidaanko edetä tällaisella korvaavalla harjoitusohjelmalla tämän lepojakson aikana. Korvaavat harjoitusohjelmat voivat koostua mistä vaan mikä ei kuormita sitä loukkaantunutta kudosta, esimerkiksi vesijuoksu ei montaakaan rasitusmurtumaa ärsytä. Mitä kevyemmin vammajakso on menty sitä varovaisemmin lajiin paluu tulee ottaa, oikotiet ovat valitettaavasti polkuja uuteen vammaan. Eikä kuntoutuksessa pidä unohtaa niitä liikekontrollin häiriöitä, eikä alkuperäisen vamman aiheuttajan syitä, löytyy ne sitten mistä tahansa.

Keho kestää oikeasti aika kovaakin harjoittelua, nuorenakin, kunhan sitä suoritetaan progressiivisesti ja tekniikka on kunnossa. Kihu piti lapsen fyysisen kunnon rakentamisesta luennon keväällä, josta yhteenveto löytyy tästä. Minun mielestäni nuorten urheilussa, vakioidutaan monesti tekemään asiat aina samalla tavalla, samat kuntopiirit, samat rymitykset. Silloin fysiikka ei oikeasti kehity ja vamma riski näin ollen kasvaa. Minulla on ollut ilo toimia hyvien fysiikkavalmentajien kanssa ja olen vahvasti sitä mieltä, että fysiikkavalmennuksella ja fysioterapeuteilla on paljon opittavaa toisiltaan.

Sitten nostan vielä viimeisen asian ennen kuin vaikenen. Aikuisten kohdalla tunnistetaan varsin hyvin mentaalipuolen ongelmien yhteys fyysisiin vammoihin. Jostain syystä en ole vielä ikinä nähnyt, että tästä puhuttaisiin lasten ja nuorten kohdalla. Skismat valmentajan kanssa, ongelmat koulussa, vanhempien ero, jne. Stressi vaikuttaa lapsen elimistöön samalla tavalla kuin aikuisenkin, hyvässä yksilövalmennuksessa nämäkin asiat tulisi ottaa huomioon. Itse ainakin omalla vastaanotollani pyrin kohtaamaan myös lapsen tai nuoren kokonaisuutena, mikä se sana koulussa oli? psykofyysiskognitiivisenakokonaisuutena. Joskus on kiusaus tuijottaa näkyvintä ongelmaa, mutta pieni sohaisu muurahaispesään saattaa joskus olla koko ratkaisun avain.

Kannustan kaikkia, asiasta jotain tietäviä ottamaan asiaan kantaa. Vain yhteen hiileen puhaltamalla, voidaan oikeasti vähentää näitä nuorten vammoja!

Laitoin vielä loppuun pari linkkiä, joihin kannattaa tutustua, jos ei vielä ole tuttuja.
Podcastit:
Managing load in young footballer–practical tips to customize treatment and training: Sam Blanchard
Tim Gabbett: Heavy training versus injury risk: Can physiotherapy and conditioning work together?


Sivut ja jutut:
www.gabbettperformance.com
Tiede lehden klassikkojuttu Leikki treenaa lapsen huipulle


Kiitos lukemisesta ja mukavaa viikkoa!


-Jussi Kurronen
Fysioterapeutti
@ftkurronen

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Alaselkäkipu - enemmän kustannuksia yhteiskunnalle kuin diabeteksesta ja syövästä yhteensä

Aina ne espanjalaiset poikkeaa meistä muista länsimaista


Anteeksi lukijani, kun olen ollut laiska päivittämään blogiani. En ole lomaillut, vaan olen käyttänyt vapaa aikani lukemalla, miksi seeproille ei tule vatsahaavoja, mutta siitä ehkä joskus toiste. Nyt ajattelin vähän kirjotella alaselkäkivusta, koska se on yleisin ihmisen toimintaa rajoittava haitta (ja on myös oma suosikkiaiheeni, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa). Se tosiaan aiheuttaa länsimaissa enemmän kustannuksia, kuin syöpä ja diabetes yhteensä, ottaen huomioon suorat ja epäsuorat kulut, joista suurin osa tietenkin koostuu työstä poissaolopäivistä. Sanoisin kuitenkin, että terveydenhuoltoon menevistä kuluista esim. syöpähoidoissa saa rahoilleen parempaa vastinetta. Lääkärit, fysioterapeutit, naprapaatit, osteopaatit ja kiropraktikot ovat epäonnistuneet vähentämään alaselkäkipujen aiheuttamia toiminnanhaittoja. Saatan käyttää jatkossa alaselkäkivusta lyhennettä LBP (low-back-pain), jos se on sanan taivutuksellisen muodon puolesta mahdollista.


 Alaselkäkivusta ajattelemme yleensä, että selässä on joku vikana. Selässä on joku vamma, tai sieltä on joku "pois paikaltaan". Näin ei kuitenkaan tavallisesti ole. Jos minulla on pää tai maha kipeä, niin ensimmäinen ajatukseni ei ole, että minulla on varmaan joku vikana. Alaselkäkivussa on kyse samasta asiasta. LBP on normaalituntemus, josta "kärsii" elämänsä aikana 80% ihmisistä. Se on normaalituntemus kuten väsymys tai suru, josta emme varsinaisesti pidä, mutta se on yksi osa elämää. Harvinaisempaa sen sijaan on, ettei LBP lopu, silloin ovat hyvät neuvot kalliit (tai itseasiassa aika edullisia verrattuna esimerkiksi magneettikuviin).







LBP aiheuttaa länsimaissa noin 40% sairaslomapäivistä. LBP ei ole lähes koskaan merkki sairaudesta, vaan ihan normaali tuntemus olennolla, joka kävelee kahdella jalalla. Luut, lihakset, hermot, välilevyt ja nivelsiteet mahdollistavat ne tuhannet asiat, joita päivän aikana teemme, mutta näistä kaikki voi myös aiheuttaa kipua. Kivun voimakkuus ei yleensä vastaa ongelman vakavuutta. Akuutti kipu yleensä loppuu itsekseen ilman lääketieteellistä hoitoa, mutta silti näistä noin 30-prosentilla LPB uusiutuu kuuden kuukauden sisällä ja 40-prosentilla vuoden sisällä. Tästä syystä kivun alkuperä olisi syytä selvittää huolellisesti.

Alaselkäkipuja voi luokitella monella tavalla, mutta yleisin lienee selkä-dominantti-kipu ja jalka-dominantti-kipu. Selkä dominantti kipu tuntuu selässä ja ehkä hieman lantionseudulla, mutta ei säteile jalkoihin. Selkä dominantti kipu on ns. ”hyvää kipua”, koska siihen ei ajatella liittyvän hermovaurioita ja/tai –ärsytyksiä, ja se yleensä helpottaa tietyillä liikkeillä. Jalka dominantti kipu tuntuu pääasiassa missä tahansa kohti jalkaa tai koko jalan matkalta, tyypillisesti pakarasta reiden ja säären kautta jalkaterään, se voi tuntua myös selässä mutta jalan kipu on häiritsevämpi. Se syntyy kun hermo, hermojuuri tai hermorunko on puristuksissa jossakin, välilevytyrä tapauksissa hermossa saattaa olla puristuksen ohessa myös kemikaalinen ärsytys, joka tekee kivusta epämukavampaa. Jalkadominantti kipu yleensä helpottaa makuu asennossa, varsinkin jos tukee jalat lonkista ja polvista 90-asteen kulmaan. Jalkadominoivaan kipuun tarvitset yleensä neuvoja ammattilaiselta ja manuaalisen terapian on todettu olevan hyödyllistä säteilykivun hoidossa. Magneettikuvaus on paikallaan, jos harkitaan leikkausta, mutta yleensä kipua hoidetaan aluksi konservatiivisesti fysioterapiassa.


Akuuttiselkäkipu on lähes aina hyvälaatuista, eikä sitä tarvitse säikähtää. Tyypillisesti kyseessä on jonkun rakenteen lievä venähdys tai nyrjähdys. On kuitenkin joitakin merkkejä, jotka vaativat välitöntä lääkärin arviota, niitä kutsutaan ammattikielessä punaisiksi lipuiksi. 
  1. Virtsan/ulosteen pidätysongelmat tai jos oireita on sisäreisissä ja/tai genitaalialueella. 
  2. Systeeminen tulehdus, eli selkäkipuun liittyy kuumeilu, heikentynyt immuunisysteemi tai virtsatietulehdukset. 
  3. Epäily murtumasta, jos selkäkipu on alkanut auto-onnettomuudesta, kaatumisesta tai sinulla on osteoporoosi. 
  4. Syöpä, eli jos sinulla on ollut eturauhas-, rinta- tai keuhkosyöpä tai painosi on pudonnut huomattavasti. 
  5. Sairaudet, kuten selkärankareuma, vaikka kyseessä on harvinaisuus niin kroonista selkäkipuasairastavilla tämän esintyvyys on jopa 5%. Selkärankareumaa esiintyy tyypillisesti 15-35-vuotiailla, siihen liittyy aamukankeus, joka kestää yli tunnin mutta helpottaa päivän mittaan. 
Näiden oireiden kanssa tulisi hakeutua ensisijaisesti lääkäriin. Muiden selkäkipujen kanssa fysioterapeutti, osteopaatti, naprapaatti tai kiropraktikko on loistava ensikontakti.
Monet miettivät selkäkipujen yhteydessä kuvantamisen tarpeellisuutta. Kuvantaminen on järkevää, jos epäillään jotain punaista lippua, tai jos harkitaan leikkausta pitkäkestoisiin selkäkipuihin. Terveydenhuollon ammattilaiset varsinkin yksityisellä puolella päätyvät kuvauttamaan selkää turhan heppoisin perustein "varmuuden vuoksi", pois suljetaan, ettei kyseessä ole mitään vakavaa. Laskunhan maksaa tyypillisesti vakuutusyhtiö. Asiansa osaava fysioterapeutti osaa kyllä tehdä arvion kuvantamisen tarpeellisuudesta pohjautuen sen hetken tilaan ja taustaan. Alle viidellä prosentilla kroonisista selkäkivuista kärsivillä on punainen lippu, vaikka sitä epäiltäisi. Professori Richard Deyon tutkimusryhmä arvioi, että vain 1/2500 selkäkuvaa pitää sisällään tärkeän löydöksen.  Mutta, onko selän kuvantamisesta mitään haittaa (muuta kuin säteily ja hukkaan heitetty aika ja raha)? Vastaan itse ja vastaus on, että on. Alallamme tunnetussa tutkimuksessa otettiin magneettikuva 98 terveen ihmisen selästä, näistä 2/3 oli muutoksia välilevyissä, ja tämä vaikutti heidän asenteisiin ja siten vaikuttaa toipumiseen. Ja magneettikuvassa todettu löydös ei välttämättä korreloi päällä olevan kivun kanssa. Asenteet, pelot ja uskomukset lienevät yleisin syy selkäkivun kroonistumiseen. Vähemmän on enemmän, myös selkäkivunhoidossa. 

Työhuoneeni seinältä löytyy nykyisin suhteellisen tuore kirjallisuuskatsaus, jossa oli tutkittu magneettikuvalöydöksiä 3110 oireettoman ihmisen selästä

Jos näillä ei ole vielä saatu selkäkipua aikaiseksi, niin sitten se keksitään. Ryhti.
Jes, istahdan lasipalatsin terassille (takki päällä, koska on suomen kesä) ja katselen ohi kulkevia ihmisiä. Jos ryhti paljastaa selkäkivun, niin 98% suomalaisista kärsii selkäkivuista. Kaikista kipein selkä on itselläni. Lanneranka oiennut, rintaranka oiennut, spondylolisteesi L4, Lantio posteriorisessa tiltissä -> ei toivoa. Faktaa on kuitenkin, ettei minulla ole koskaan selkäkipeänä, silti hoidan samanikäisiä selkäkipuisia ihmisiä, joilla on itseeni verrattuna varsin hyvä ryhti.
Ryhdin vaikutuksesta selkäkipuun ei ole oikeastaan ollenkaan evidenssiä, sen sijaan esimerkiksi spondylolisteesin ja spondylolyysin ja selkäkivun yhteys on melko selvä - niillä tuskin on yhteyttä.

Todella yleistä on, että vastaanotolle tulee asiakas, joka on käynyt lääkärissä, magneettikuva otettu ja lopputuloksena asiakas on lähes invadilisoitunut, koska:

"Mulla on tää selkä ollut kipeänä, kun mulla on välilevykuluma"
Okei, totta on, että selkä on kipeä. Mutta johtuuko se siitä välilevyrappeumasta, sen vahvasti kyseenalaistan, jos oireettomista ihmisistä 20-vuotiaista 37% "kärsii" samasta ongelmasta ja 50-vuotiaissa lukema on jo 80%. Kyse ei siis ole mistään ongelmasta, vaan normaalista ikään sopivasta löydöksestä. Ei ole vielä omalla vastaanotolle käynyt niin, että ohimolta kaljuuntunut tulisi sanomaan, että "Minulla on pää kipeä, koska minulla on tämä degeneratiivinen päänahkasairaus - hiukset lähtee", vaikka kyse on oikeastaan täsmälleen samasta asiasta. Ensimmäinen minuutti seuraavasta videosta kuvastaa hyvin, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänelle kerrotaan magneettikuvan "löydöksistä".



Tällaisen viestin jälkeen, ensimmäinen kerta fysioterapiassa menee helposti väärien uskomusten korjaamiseen. Alaselkäkipuisen asiakkaan kanssa kommunikointi on mielenkiintoista hommaa, ja siitä kirjoittanen seuraavan blogitekstini (ellen innostu kertomaan niistä seeprojen vatsahaavoista).

Vielä 90-luvulla uskottiin, että selkäkipuun oikea lääke on kipulääkitys ja vuodelepo. Nyt tiedetään, että vuodelepo todennäköisesti vain pahentaa asiaa ja kipulääkityksenkin tarkoitus on mahdollistaa liikkuminen. Akuutissa kipuvaiheessa hyviä lääkkeettömiä hoitokeinoja ovat neuvonta, hieronta, akupunktio ja manipulaatio/mobilisaatio, tämän lisäksi tarvitset mahdollisesti vinkkejä mihin suuntaan ja millä tavalla selkää tulisi liikuttaa. Passiivisia hoitoja ei saa (!) käyttää kuin korkeintaan 8-10 kertaa, mikäli se ei riitä, ei samaa hoitoa tulisi jatkaa, vaan etsiä toinen näkökulma.

Jos selkäkivulla on taipumus uusiutua aina samanlaisessa rasituksessa, esimerkiksi istuessa autossa tai lattiaa pestessä, löytyy selästä todennäköisesti jonkinlainen hallinnan ongelma ja tarvinnet voimaharjoittelu sijasta ohjeita lantion ja alaselän hallinnan harjoitteluun. Tämän tyyppisillä selkäkivuilla on todella hyvä ennuste ja niistä päästään lähes aina eroon. Alaselkäkivun kanssa liikkumiseen ja harjoitteluun liittyy joitakin myyttejä, esimerkiksi eteentaivutus ei ole haitallista alaselkäkivulle (ellet ole kertonut asiakkaalle, että se on haitallista).

Jos sinulla on krooninen LBP, jota on jo kuntoutettu harjoitteilla, manuaalisella terapialla ja lääkkeillä tuloksetta, saatat tarvita koulutusta kivun käyttäytymisestä. Ajatukset, pelot ja uskomukset ovat yleisin syy selkäkivun kroonistumiseen. Kroonisessakaan selkäkivussa ei useimmiten ole merkittäviä löydöksiä, vaan kipuaistimus on vääristynyt. Helppo esimerkki, jos pelkäät, että selkä on vaarassa vaurioitua nostaessasi sukan lattialta, on selän lihaksistossa todennäköisesti jatkuvasti voimakas suojajännitys. Jos lihasjännityksen taustalla on uskomus, onko relaksantti, manipulaatio tai hieronta silloin paras mahdollinen hoito jännityksen hoitoon? Kivun kroonistumiseen voi olla monia syitä ja saatat tarvita jonkinlaisen oman kivunhallintasuunnitelman selkäkivun kanssa elämiseen ja lopulta sen taltuttamiseen. Suunnitelma voi sisältää liikuntaa, hoitoja ja ohjeita mitä tehdä voimakkaan kivun iskiessä. Lopulta selkäkivussa on kysymys itsetuntemuksesta ja ennuste on jokaisessa tapauksessa melko hyvä.

Eilisessä Irlannin Independent lehdessä oli mainio juttu alaselkä kivuista 15 Things you didn't know about back pain. Juttua on ollut mm. tekemässä PhD Kieran O'Sullivan, joka kuuluu maailman kovimpiin alaselkäkipu spesialisteihin.

Fysioterapeuteille ja muille selkäkivun parissa työskenteleville suosittelen samaiselta herralta lukemaan myös tämän artikkelin, ei ihan niin tuore, mutta maagisen hyvä teksti alaselkäkivun hoidosta.

Jatketaan selkäkivun kanssa vielä blogiteksti tai pari.


-Jussi Kurronen
@ftkurronen