lauantai 12. joulukuuta 2015

Tiger Woodsin surullinen, mutta opettavainen tarina


Lähde: http://nyulocal.com/city/2015/02/12/tiger-woods-made-bold-move/

Tiger Woods on yksi eniten arvostamistani urheilijoista kautta aikojen. Tapa jolla Tiger dominoi kansainvälistä golfia 2000-luvun taitteessa oli jotakin käsittämätöntä. 14 Major voittoa (97-08), 79 PGA voittoa, 623 viikkoa maailmanlistan kärjessä, ensimmäinen urheilija joka tienasi urallaan yli miljardi dollaria. Huikea urheilija.

Nyt mestari on lyöty polvilleen. Tänä vuonna Woods missasi cutin kolmessa neljästä Major turnauksesta ja osallistui ainoastaan 11 kilpailuun. Viime vuonna Tigerille kertyi vain seitsemän turnausta. Maailman ranking sijoitus on tippunut jo 400. paikkeille. Mies täyttää tässä kuussa (30.12) 40-vuotta ja on uransa kovimman paikan edessä. Selkäkivut ovat ottaneet niskalenkin.

Raotan tässä blogissani verhoa terveydenhuollon ammattilaisten keskusteluihin kulissien takana. Lainaamani henkilöt eivät ole tavanneet Tigeria henkilökohtaisesti, kannanotot perustavat Tigerin ja hänen tiiminsä julkilausumiin, jotka voivat olla totta tai sitten ei.

Lehdistötilaisuus

1.12.2015 Tiger Woods piti lehdistötilaisuuden Hero World Challengen yhteydessä Albany Golf Clubilla Bahamalla. Artikkeileita siitä julkaistiin lähes kaikissa suurimmissa medioissa:

BBC: Tiger Woods says he has 'nothing to look forward to'
3 News: Tiger Woods uncertain about his future 
Washington Post: Tiger Wood's latest press conference is a master class in sadness

Lainauksia paluusta:
"I have no answer for that, and neither does my surgeon or my physios, there is no timetable"

"It’s just taking it literally just day by day and week by week and time by time."

"There's nothing I can look forward to, nothing I can build towards. Where's the light at the end of the tunnel? I don't know"

"I'm hoping I can get out here and compete against these guys. I really do miss it."

Lainauksia kuntoutuksesta:
"I walk and I walk. I'm just walking, and that's it,"

"It has been two months since I hit a golf ball — “a chip shot left handed” — I pass most my time playing video games."

Lainauksia tulevaisuudesta: 
"First step is getting healthy enough to play soccer with my two children, if I can get to that, then we can start talking about golf."

"But let me get to where I can pass the time and really be a part of my kids’ life in the way that I want to be part of it physically, not just as a cheerleader."

Todella surullista luettavaa.


Ensimmäinen leikkaus maaliskuu 2014

Tiger Woodsin selästä alkoi tulla tietoja julkisuuteen viime vuoden alussa. Maaliskuussa 2014 Tigerin selkä leikattiin operaatiolla "micro-discectomy", jossa hermojuuren ympäriltä poistetaan pieni määrä luuta ja/tai välilevyä, joka tekee hermojuurelle tilaa parantua. Tavallisesti sitä käytetään välilevypullistumien hoidossa.

Spekulaatiota tämän leikkauksen ympärillä aiheutti, että Tigerin tiimin tiedonanto perustui ensinnäkin ainoastaan magneettikuva löydöksiin, jotka korreloivat huonosti selkäkivun kanssa. Tutkimukset osoittavat, että aikaisen vaiheen magneettikuva lisää toimintakyvyttömyyttä, lisää kustannuksia ja johtaa helposti leikkauksiin, jos magneettikuvaa ei soviteta tarkasti potilaan oirekuvaan ja kommunikoida siitä tarkasti (lähde, lähde). Ja vaikka magneettikuvista löytyisi oirekuvaan sopiva löydös tulisi kaikkien biopsykososiaalisten asioiden olla osana tutkimista, kliinistä päättelyä ja hoitoa.

Tigerin kannalta huonompi homma, on että maaliskuussa 2014 raportoitiin ainoastaan voimakkaasta selkäkivusta, jaloista ei ollut mitään puhetta. Kuitenkin Tiger ohjattiin leikkaukseen "hermopinteen" takia, tarkoituksena tehdä hermojuurelle lisää tilaa. Selvästi suurinosa välilevyn pullistumista paranee itsestään ajastaan, eikä konservatiivisen hoidon ja leikkauksen välillä ole eroa pitkällä aikavälillä. Ja niilläkin, jotka eivät parane: kipu ja kyvyttömyys eivät korreloi pullistuman koon kanssa tai sen kanssa, kuinka paljon hermojuuri on puristuksissa. Siitä voidaan päätellä, että muitakin kipumekanismeja voi olla mukana (lähde).  Micro-discectomy on hoito tapauksessa, jossa hermopuristus aiheuttaa eteneviä neurologisia oireita tai cauda equina oireita. Micro-discectomy ei ole leikkaus selkäkipuun.

Paluu kesällä 2014

Tiger oli poissa pelistä kolme kuukautta, jonka jälkeen hän teki paluun huonohkolla menestyksellä kesäkuun 23. 2014. Pitkin kesää ja syksyä Tiger valitteli selkänsä kuntoa, ja tarjosi erilaisia selityksiä, miksi selässä on oireilua.

Elokuun 3. 2014 Tiger jätti WGC-Bridgestone Invitational -kilpailun kesken 9. väylän avauslyönnin jälkeen:
"My sacrum was out of place and was put back in by the physio."
Olen aihetta sivunnut jo aiemmassa blogissani "Manipulaation merkitys selkäkivun hoidossa". Mutta kyseessä on siis vankka uskomus, joka asuu vankasti tietyissä manuaaliterapia piireissä. Tällainen uskomus etenkin ammattigolfarilla voi lisätä epävarmuutta, pelkoa ja johtaa liialliseen alueen tarkkailuun. Lantio ja SI-nivel on kehon vahvimpia alueita, jotka säilyvät useimmiten ehjänä kolareissa, missä kaikki muut rakenteet hajoavat. SI-nivel on erittäin vahvojen nivelsiteiden suojaama alue, joka liikkuu millin-pari -- on erittäin epätodennäköistä, että siellä mikään menisi aika-ajoin pois paikaltaan. Epäsymmetriat alueella ja kliinisten testien poikkeavuudet johtuvat motorisen kontrollin häiriöistä ja lumbopelvisten rakenteiden herkitymisestä. Ei siitä, että siellä olisi nivel pois paikaltaan (lähde).

"I need to strengthen my core to get back to golf pain again."
Keskivartalon "voima"harjoitteet on ollut jo pitkään valtavassa suosiossa fysioterapeuttien keskuudessa. Ja tämä johtuu käsityksestä, että keskivartaloa tukevat lihakset lakkaavat toimintansa kivun yhteydessä, joka johtaa rangan kipuihin ja haavoittuvuuteen. Tämän hetkisen tiedon valossa näyttäisi kuitenkin sillä, että kroonisessa selkäkivussa (tässä vaiheessa Tigerin kohdalla voidaan jo puhua kroonisesta selkäkivusta), stabiloivilla lihaksilla on taipumus liialliseen toimintaan, sekä vaikeuteen rentouttaa lihaksia. Joka taas aiheuttaa puristusta selän rakenteille ja johtaa häiriintyneisiin liikemalleihin. (lähde, lähde, lähde)

Sellaiset tutkimukset muutenkin puuttuvat, jotka näyttäisivät keskivartaloharjoitteiden ylivoimaisuuden selkäkivun hoidossa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kaikki aktiiviset harjoitusmuodot ovat hyödyllisiä, alleviivaten sitä, että luottamuksen kasvamisella saattaa olla tärkein vaikutus kivun vähentymiseen harjoittelun myötä. Joten terapeutilla on tässäkin mahdollisesti tärkein rooli, luoden uskoa ja luottamusta paranemiseen.

Samassa yhteydessä Tiger valitti myös selän jäykkyyttä ja koska selän jäykkyyden todennäköisin aiheuttaja on lihakset, tulee mieleen voisiko kyseessä olla kuitenkin hermostollinen pelosta johtuva suojamekanismi. Silloin relevantti harjoite ei enää olisikaan keskivartalon vahvistaminen vaan rentouden etsiminen. Lankun tekemisessä ei ole mitään väärää, mutta ihmisen ei pitäisi liikkua niin kuin lankku. Etenkään golfarin.


2015

Kuten golfia seuraava kansa tietää, vuosi 2015 on ollut Tigerille tervan juontia. Tiger on tänä vuonna osallistunut vain 11 kilpailuun ja missasi cutin kolmessa Major turnauksessa. Selkäongelmista puhuttiin, mutta virallisia lausuntoja selän kunnosta ei annettu. Viimeiseksi näytökseksi Tigerille jäi Wyndham Championship 20-23 elokuuta, mukavalla T10 sijoituksella. Kilpailun jälkeen Tiger valitti ajoittaista epämukavuutta selässä, ja meni lääkäriin varmistamaan, että kaikki on hyvin. Selästä otettiin magneettikuva taas (ajoittaisen epämukavuuden takia?!?). Välilevystä löytyi taas pullistuma ja Tigerille tehtiin kiireesti jo toisen kerran sama operaatio 1½ vuoden sisään.

Surullisinta koko toisessa leikkauksessa on, että lääkäri ilmoitti onnistuneensa täydellisesti leikkauksessa. Sen jälkeen Tigeria ei ole pelikentillä nähty.



 

Selkäkivusta

Kun hoidetaan urheilijan, tai kenen tahansa selkäkipua, meidän täytyy ymmärtää, että kipu ei välttämättä tarkoita jonkun rakenteen olevan vaurioitunut. Se tarkoittaa sitä, että rakenteet tai hermosto on herkistynyt kivun aistimiselle. Terveydenhuollon ammattilaisten tehtävä on selvittää minkälaisesta mekanismista minkäkin kivun yhteydessä on kyse. Joillakin urheilijoilla voi olla patoanatomisia muutoksia, joihin löytyy biolääketieteellisiä ratkaisuja, mutta osalla selkäkipuisista systeemi voi olla paljon monimutkaisempi. Alaselkäkipu on kombinaatio perimästä, patoanatomiasta, fysiikasta, neurofysiologiasta, elämäntavasta, oppimisesta ja psykososiaalisista asioista. Mikä osa-alue kenelläkin on dominoiva vaihtelee yksilöittäin, mutta lopputulemana on selän rakenteiden herkistyminen ja kuormittuminen, epänormaalit liikemallit, sekä toimintakyvyttömyys. (lähde, lähde)

 Urheilijan arviointiin kuuluu historian kuunteleminen, urheilijan kipumekanismin ymmärtäminen ja kuormitustaso milloin kipu ilmenee. Sen lisäksi pitäisi vielä ymmärtää lajivaatimukset ja urheilijan uskomukset ja odotukset, kuten myös elämäntapa ja stressitasot. Kun nämä osa-alueet on kartoitettu tarkasti, voidaan radiologista kuvantamista miettiä, jos sille nähdään tarvetta. Kuitenkin vain 1-2-prosentilla selkäkipuisista magneettikuva pitää sisällään tärkeän löydöksen. Tutkimisessa pitäisi pystyä jäljittämään kivuliaat/herkistyneet rakenteet, ja niiden toimintaa pitäisi tarkkailla lajispesifissä suorituksessa (esim. golf swingissä). Muistetaan, että pitkään jatkunut kipu vääristää liikemalleja, joten meidän pitää tarkkailla onko swingissä esimerkiksi lanne fleksio tai ekstensio lisääntynyt, tuleeko sieltä sivutaivutusta, liittyykö swingiin epänormaalia jännitystä, onko liikelaajuus entinen, tapahtuuko swingin aikana hengityksen pidättämistä, yleistä on myös kompensoida rintarangan ja lonkkien jäykkyyttä liiallisella lanneselän liikkeellä.... Mikäli liikemallihäiriöitä löytyy tulisi niitä yksikerrallaan kokeilla, jos muutamme jotakin voidaanko kipuun vaikuttaa, voiko sitä muuttaa tai  kontrolloida. (lähde, lähde)

Kun urheilijalta on kartoitettu kaikki tieto mitä tarvitsemme hänen elämästään, fysikastaan, kivuistaan, lajivaatimuksista jne. Tehdään suunnitelma, joka hyväksytetään valmennuksella. Pitkään jatkuneessa alaselkäkivussa parhaan tuloksen takaa, kun tietää mitkä asiat vaikuttavat kipuun, sekä liikemallien korjaaminen. Psykososiaalisten ja elämäntapa asioiden (esimerkiksi uni, ruokavalio, masennus jne) setviminen korostuu, etenkin jos uskomme keskushermoston herkistymisen olevan kyseessä. Taikatemppuja ei ole olemassakaan, joten niitä ei pidä luvata.


Tulevaisuus


Tigerin lehdistötilaisuudessa antamista lausunnoista paistaa valitettavasti hieman läpi toivon menettäminen, masennus ja periksi antaminen. Tigerin historia tunnetaan, todennäköisesti suurimmat kivun aiheuttajat löytyvät rakenteen ulkopuolelta. Motivoituneella urheilijalla voi tapahtua lyhyessäkin ajassa valtavaa kehitystä, kunhan asioita tehdään oikein. Maailmassa on varmasti paljon ihmisiä, jotka Tigeria pystyvät auttamaan. Tilanne ei tällä hetkellä hyvältä näytä, mutta toivottavasti se valo tunnelin päässä alkaa häämöttämään.

Itse näkisin Tigerin 15. Major voiton enemmän kuin mielelläni.





Eldrick, It's time to fight back!


Kiitos lukemisesta!

-Jussi Kurronen
@ftkurronen




Lähteinä:

Common misconceptions about back pain in sport: Tiger Woods' case brings 5 fundamental questions into sharp focus, Prof. Peter O' Sullivan

BJSM Podcast: Professor Peter O'Sullivan on Tiger Woods' back and 'core strength' 

BJSM Podcast: Prof Peter O’Sullivan considers surgery for back pain: Tiger Woods’ 2015 re-operation

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Placebo, kommunikaatio ja asiakastyytyväisyys

Tämä blogini sopii luettavaksi kaikille, jotka tekevät terveydenhuollossa vastaanottotyötä.

Kautta historian terveydenhuollon ammattilaiset, ovat olleet tietoisia placebon olemassaolosta. Placebolla tarkoitetaan epäspesifiä positiivista vaikutusta asiakkaan tilaan, minkä tahansa hoidon yhteydessä. Määritellään ensin epäspesifin ja spesifin erot:

Spesifi ongelma = Kaatunut pyörällä, värttinäluu murtunut
Spesifi hoito = Murtuneen kyynärvarren kipsaus
Epäspesifi ongelma = Kipu kädessä ja vitutus koska ei voi osallistua sosiaaliseen kanssa käymiseen
Epäspesifi hoito = Kyynärvarren paranemisprosessista puhuminen ja kannustaminen sosiaalisiin kanssakäymisiin

Hoidon positiivinen vaikutus voi johtua kolmesta asiasta:
  1. Hoidon spesifistä vaikutuksesta
  2. Luonnollisesta paranemisesta
  3. Hoidon epäspesifistä vaikutuksesta

"The art of medicine consist in amusing the patient while nature cures the disease"
-Voltaire



Epäspesifeihin asioihin voimme vaikuttaa mm. vähentämällä ärsytystä, lisäämällä optimismia, vähentämällä liikkumisen pelkoa tai antamalla asiakkaalle uusia toimintamalleja miten käyttäytyä missäkin tilanteessa. Monet asiakkaat hakevat lääkäreiltä, fysioterapeuteilta tai muilta ammattilaisilta vain varmistusta siitä, ettei ongelma ole vaarallinen ja pelkästään tieto siitä, auttaa poistamaan ongelman.

"The fear of pain is more disabling than pain itself"
-Gordon Waddel

On näyttöä siitä, että jos lääkärin ja asiakkaan suhde on positiivinen, asiakas on tyytyväinen hoitoon, menee se sitten kuinka perseelleen tahansa, koska "lääkäri on yrittänyt kaikkensä auttaakseen asiakasta" ja päinvastoin jos lääkärin ja asiakkaan välinen suhde on heikko ja hoito menee persiilleen, on asiakas tyytymätön lääkäriin, oli hoito kuinka perusteltua tahansa.

On myös esitetty, että ne kliinikot jotka tarjoavat ainoastaan lääketieteellistä hoitoa, eivätkä osoita kiinnostusta asiakkaan tunteisiin ja tarpeisiin, antavat useammin riittämätöntä tai väärää hoitoa ja joutuvat myös helpommin oikeudessa vastaamaan heitä koskeviin oikeustoimiin. Kuitenkin ne kliinikot, jotka osoittavat osaavansa kuunnella, osoittavat empatiaa ja ymmärrystä ovat pienemmässä riskissä joutua kuunneltavaksi lain edessä. Helppo uskoa. (lähde)

Miten placebon vaikutusta sitten vahvistetaan, siihen meidän tulisi kiinnittää huomiota.
Se side, jonka luomme asiakkaaseen ensimmäisellä kerralla kestää läpi hoitoketjun. Fysioterapeutin pitää aktiivisesti kuunnella asiakasta ja poimia asiakkaan viestinnästä kohtia, joita asiakas voi tai ei voi muuttaa. Meillä fysioterapeuteilla on se etu, että meillä on oikeasti tunti tai 45 minuuttia aikaa selvittää asiakkaan tilaa. Lääkärit eivät pysty samaan, joten meillä on aikaa kaivaa ne asiat, joita lääkärit eivät ehdi.

Hoidon epäspesifeihin vaikutuksiin vaikuttamisesta loistava artikkeli löytyy tästä, jota referoin seuraavassa.

Perusajatus


Kaikilla asiakkailla on odotuksia, kun he tulevat vastaanotolle.
  1. He haluavat tuntea itsensä tervetulleeksi.
    Asiakkaat etsivät hoitoa kipuunsa ja he haluavat tuntea itsensä tervetulleeksi. He haluavat, että vastaanoton fysioterapeutti on iloinen nähdessään heidät ja ottaa heidän tilansa vakavasti. Itsensä esittämisellä ystävällisellä ja avuliaalla tavalla, voi olla valtava merkitys ahdistuksen vähentämisessä.
  2. He haluavat saada tietoa
    Asiakas haluaa tulla kohdelluksi ajattelevana ihmisenä. He haluavat, että asioita tehdään hyvässä yhteishengessä yhdessä, kunnioittaen toinen toistaan.
    "Most doctors treat you like a piece of furniture.
    Good ones understand that you were made to move.
    Amazing ones appreciate that you can think too."
    -Dr. Rajat Chauhan, How to lead pain free life
  3. He haluavat, että asiat ymmärretään heidän näkökulmastaan
    Heidän näkökulmansa ei välttämättä ole sama kuin meidän ammattilaisten. Sen takia on tärkeää kuunnella ja ymmärtää asiakkaan näkökulma asioihin, ennenkuin alamme sovittamaan asiakasta meidän teorioihin ja liikemalleihin. Tämä on erityisen tärkeää, etenkin kroonisten kipuasiakkaiden kanssa.
  4. He haluavat olla varmoja, että vastaanottava fysioterapeutti pystyy heitä auttamaan Fysioterapeutilla tulee olla selvät sävelet, miten lähdetään asian kanssa etenemään, turha arpominen luo vain epävarmuutta ympärille.


Kommunikaatio


Institute of Healthcare Communication on tehnyt "5 E's" listauksen, jonka tarkoituksena on auttaa asiakkaan kanssa kommunikoinnissa (Kuinka moni teistä on koulussa kuullut tästä? - En minäkään, vaikka tämä on pirun hyvä.)

Engage - Luo yhteys asiakkaaseen. Ole ystävällinen ja lämmin. Luo katsekontakti (älä tuijota pelottavasti!), osoita kiinnostusta jne. Sanaton viestintä on tärkeää ja siihen tulisi kiinnittää huomiota. Istu alas ja ota rennosti, mutta pidä ryhti, pidä ilmapiiri ystävällisenä. Jokin pieni vitsi voi keventää tunnelmaa, en kuitenkaan suosittele ensimmäisenä kertomaan vitsiä miehestä, jolla on Alzheimer (Vai mitä, ettei tullut yhtään Alzheimer vitsiä mieleen?).

Samalla voi kirjoittaa muistiinpanoja ja nyökkäillä ymmärtävästi, joskus voit selventävästi toistaa kuulemasi. Osoita uteliaisuutta asiakasta kohtaan ja ole huolissasi, miten asiakas nyt pärjäilee. Ymmärrä asiakkaan odotukset ja huolet.

Empathize - Osoita että ymmärrät asiakasta ja välität hänen tilanteestaan. Muista, että asiakas haluaa tulla ymmärretyksi. Yritä täyttää se toive ensin. Kun asiakas on saanut tarinansa loppuun kysy tarkentavia kysymyksiä. Toista mitä olet kuullut, ja pyydä asiakasta korjaamaan jos olet ymmärtänyt jotain väärin. Näin varmistetaan että ollaan fyysisesti ja tunne tasolla samalla sivulla.

Educate - Opettamisen ensimmäinen askel on ymmärtää asiakkaan lähtötilanne, eli se mitä asiakas ymmärtää ja ei ymmärrä, mitkä ovat heidän huolenaiheitaan. Nyt tiedät oman lähtöpisteesi. Me annoimme asiakkaan opettaa meitä heidän tilastaan, nyt on meidän vuoromme opettaa heitä mitä me siitä ajattelemme. On myös tärkeää varmistaa, että asiakas ymmärsi sanomamme. Tässä toimii hyvin ns. Kieran O'Sullivan test: "Miten kertoisit kotona puolisollesi, mikä sinun tilaasi vaikuttaa."

Enlist - Kerro asiakkaalle vaihtoehdot, miten hoidon kanssa edetään (ja huolehdi, että sinulla on enemmän kuin yksi vaihtoehto). Esittele suunnitelmien hyvät ja huonot puolet, kerro mitä on odotettavissa missäkin vaiheessa. Anna asiakkaan valita suunnitelmansa, johon on valmis sitoutumaan. Jos asiakas ei halua mitään suunnitelmistasi, niin sitten hänen lienee syytä etsiä toinen fysioterapeutti, joka esittelee joko samat tai eri vaihtoehdot. Ilman yhteistä säveltä, hoidon lopputulos tuskin tulee olemaan suotuisa.

End - Esittele valittu suunnitelma vielä kerran. Varmista että asiakas tietää varmuudella mitä hänen täytyy tehdä. Asiakas tietää kenen vastaanotolle tulla (tai mennä) missäkin vaiheessa. Kerro milloin on syytä kontaktoida, jos tulee muutoksia.

Muita asioita, joilla vahvistetaan hoidon epäspesifejä vaikutuksia

Erik "The Science PT" Meira, listasi placebo-fu blogissaan muitakin hyviä asioita, joilla vahvistetaan placeboa.

1. Ympäristö
Missä klinikka sijaitsee, millaisissa tiloissa. Millainen hoitohuone sinulla on. Kuinka siistiä siellä on? Mitä sinulla on päälläsi? jne... Monet näkyvät asiat vaikuttaa asiakkaan odotuksiin siitä, mitä hän tulee saamaan. Olen omassa työssäni vähentänyt huomattavasti manuaalista työtä ja suurin osa vastaanottoajasta menee keskusteluun ja opettamiseen. Joten olen tietoisesti valinnut työasukseni golf-housut ja kauluspaidan. Se ei varmasti vastaa asiakkaan perusmielikuvaa fysioterapeutista, mutta tarkoitukseni on sillä luoda mielikuvaa itsevarmuudesta ja luoda mielikuva vahvasta teoria taustasta. Sillä ei ole oikeastaan kauheasti väliä, mitä sinulla on päälläsi, kunhan se viestii sitä mitä haluatkin viestiä.


2. Selitykset
On tärkeää kertoa asiakkaalle mitä tehdään ja miksi. Mihin milläkin pyritään vaikuttamaan. Esimerkiksi tiedämme, että jännevamma paranee jännettä kuormittamalla, se on spesifivaikutus. Mutta jos emme kerro asiakkaalle, että harjoittelu voi hieman tuntua, asiakas luulee että aiheuttaa vahinkoa alueelle. Silloin on kyseessä negatiivinen epäspesifivaikutus. Jos taas kerromme, mitä asiakkaan tulisi odottaa kun tekee harjoitetta, voidaan tämä kääntää positiiviseksi.

3. Itseluottamus
Kun asiakas kysyy jotakin, älä näytä idiootilta. Ei tarvitse feikata tietävänsä, jos ei tiedä, mutta vastauksien kysymyksiin tulisi tulla suhteellisen sujuvasti. Itseasiassa selittäminen, että tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta kovin hyvin, voi vahvistaa placeboa, koska asiakas ajattelee, ettet ainakaan yritä kusettaa häntä. Muista: jos asiakas kysyy jotain, mitä et tiedä, voit aina sanoa selvittäväsi asian ensi kerraksi - mutta huolehdi, ettet näytä idiootilta ensi kerralla!

4. Ole systemaattinen
Älä hypi asiasta toiseen, tee asiat aina järjestelmällisesti. "5 E's" on kommunikoinnin systemaattisuus ohje. Maitlandin mukana tulee oma kaavansa miten asiakkaita hoidetaan, varmasti on muitakin hyviä tapoja, kunhan ne tehdään aina järjestelmällisesti. Asiakkaalle tulee kuva, että olet perusteellinen.

5. Kosketus
Varsinkin lääkärikäyntien jälkeen asiakkaat saattavat sanoa "Hän ei edes koskenut minun ____". Vaikka tietäisimme asiakkaan tilasta kaiken tarvittavan koskematta siihen kipeään alueeseen, niin asiakkaaseen luo luottamusta kun kosketetaan aluetta. Joskus kuullut esimerkin, että asiakas oli kroonisesti kipeä ja hän oli käynyt vuosia parilla eri fysioterapeutilla. Asiakas luuli, että fysioterapeutit ei koske hänen selkäänsä, koska pelkäävät rikkovansa sen. Ei kuulosta järkevältä. Kun kipeää kohtaa kosketetaan, he saavat kuvan että tunnemme tarkoin hänen kipunsa, mikä auttaa epäspesifien vaikutusten aikaan saamiseksi. Toisekseen on mahdollista, että koskemalla aluetta siellä tuntuukin vaikka kova luussa kiinni oleva patti, joka ei vaadi fysioterapeutin hoitoa.
Kosketusta voimme käyttää luomaan mukavaa ilmapiiriä muutenkin. Ei välttämättä mitään manuaaliterapiaa, mutta laittamalla käden asiakkaan yläselkään kun ohjaamme seuraavaan harjoitukseen tai tunnustelemalla lihasta kun asiakas tekee harjoitetta. Se tuntuu ihan mukavalta.


  • Oletko sinä ja klinikkasi siistejä ja ammattimaisia?
  • Saatko "myytyä" ajatukseksi asiakkaalle siten, että asiakas uskoo ajatuksiisi?
  • Luotatko itseesi työssäsi?
  • Onko sinulla jonkinlainen systemaattinen lähestymistapa?
  • Kuuluuko vastaanottoosi fyysinen kontakti?
Jos on - vaikutat placeboon! Ja se on hyvä juttu se!

Pohjimmiltaan kyse on asiakastyytyväisyydestä, joka luo pohjaa asiakaskunnalle ja bisnekselle.

"The good physicians treats the disease; The great physician treats the patient who has the disease"
-Hippocrates

Aiheeseen sopii vielä mainiosti, suosikkini TED talk puheista
Ernesto Sirolli: Want to help someone? Shut up and listen!

Ja mielenkiintoinen dokkari placebosta, joka on näytetty YLEllä muutaman kerran
Mielen salattu voima

Ja loistava blogi asiakkaan kanssa kommunikoinnista
Neil Maltby: Becoming more human


Kiitokset lukemisesta!


-Jussi Kurronen
@ftkurronen